Ei indeksikorotuksille - kyllä tuottavuuden kasvulle
Hankintasopimuksia tehdessä toimittaja vaatii joskus vuosittaisia indeksikorotuksia. Hankintaa saattaa houkuttaa tehdä monivuotinen sopimus, jonka ensimmäinen vuosi on halpa ja seuraavalle vuodelle toimittaja on oikeutettu nostamaan hintaa jonkinlaisen inflaation tai indeksin nousun verran. Toimittaja saa tämän kuulostamaan rehdiltä ja oikeudenmukaiselta.
Ei näin.
Hankinnassa pitää odottaa toimittajilta sellaista tuottavuuden kasvua, että hinta ei nouse vaan laskee!
Eläisimme edelleen savupirteissä ja savimajoissa ja kaikki olisi niin kallista että vain välttämättömimpään olisi varaa, elleivät toimittajat olisi parantaneet kilpailukykyään ja tuottavuuttaan koko ajan. Koko ihmiskunnan materialistinen hyvinvointi perustuu sille, että aina joku kehittää uusia teknologioita, tehokkaampia prosesseja ja parempia mutta halvempia tuotteita ja palveluja, ja saa hetkeksi kilpailuedun, kunnes joku muu sitten keksii jotain muuta ja menee edelle. Tämä trendi on jatkunut ihmiskunnan alkuhämäristä aina meidän päiviimme saakka eikä tämä trendi vieläkään katkea, koska maailma ei ole vielä läheskään valmis. Nytkin meillä kaikilla on vielä valtavia tuottavuusmahdollisuuksia tekoälyn, digitalisaation, robotiikan, hyvän johtamisen, kiertotalouden, uusien teknologioiden, prosessien yksinkertaistamisen ja automatisoinnin ja monien muiden vielä keksimättömien juttujen myötä.
Etukäteen on vaikea luvata tuottavuuden kasvua, kun ei olla vielä keksitty miten se ensi vuonna tehdään. Jos asiakas ei vaadi tuottavuuden kasvua, toimittaja joko laiskistuu eikä kehity, tai jatkaa kehittymistään ja vie tuottavuuden omaan kasvavaan liikevoittoonsa.
Ymmärrän toki, että joissain ostokategorioissa tuottavuus ei joka vuosi nouse ja sen, että joskus (vaikkapa pandemian jälkeen tai sodan syttyessä) on niin kova inflaatio, että tuottavuus ei voi sitä vuodessa tai kahdessa kompensoida. Mutta yleisohjeena hankinnan on edellytettävä tuottavuuden kasvua toimittajiltaan, ja neuvoteltava ja kilpailutettava siitä osa asiakkaalle. Hyvänä keskustelunavauksena voi toimia hinnankorotusta esittävälle toimittajalle tällainen lause: ”Mitä olette viime aikoina tehneet ja mitä seuraavaksi aiotte tehdä tuottavuutenne parantamiseksi?” Takelteleva toimittaja paljastaa, ettei heillä ole edes yritetty parantaa tuottavuutta, vaan halutaan työntää inflaatio asiakkaan maksettavaksi.
Inflaatio-/indeksikorotukset ovat pitkien sopimusten ongelma, joten tehdään lyhyempiä sopimuksia ja kilpailutetaan useammin ja palkitaan innovatiiviset, tuottavuutta parantavat toimittajat kaupoilla.
Suomen ongelma on kasvun, kilpailukyvyn ja tuottavuuden puute. Erinomaiset hankintaihmiset herättelevät näitä asioita toimittajissaan, mistä hyötyy koko Suomi.